Suoran avoin ja itseironinen runokokoelma ystävyydestä, rakkaudesta, menetyksestä sekä vanhoista miehistä upeaa luomisvaihetta elävältä kirjailijalta.

Minä olen silmä joka tekee valon näkyväksi
Minä olen lintujen nopeat varjot lehvistössä, ennen
kuin ne ovat poissa
Minä olen syksyn värit ja tuulen sininen pyörre
Minä olen mykkä tyttö joka antaa taululle syvyyden
Minä olen se joka koskettaa ja se jota kosketetaan
Minä olen lämpö ja kylmyys, ystävyys, avoin
käsi ja yön lupaukset
minä olen myrsky ja tyven ja vuoden ajat
Minä olen kasvojesi murhe
Minä olen kukkiva omenapuu ja lintu
paljailla olkapäilläsi
Minä olen virtaavat vedet ja pilvet
Minä olen murhaaja, uhrin mykkyys ja kuolleitten anteeksianto
Minä olen elämä joka jatkuu loppuessaan
Minä olen väärinkäytettyjen ideologioiden hautausmaa
Minä olen ajan sydän, maan syvyys ja haihtuva rakkaus

Claes Andersson (s. 1937) kirjoittaa uudessa runokokoelmassaan ystävyydestä, rakkaudesta, lokakuusta, kesästä jolloin hänen pikkusisarensa kuoli, politeiasta, vanhoista miehistä ja miehestä, jonka nimi on Claes.

Claes Andersson (1937–2019) oli rakastettu kirjailija, psykiatri, psykoterapeutti, jazz-pianisti ja pitkän uran tehnyt poliitikko. Hän aloitti runoilijana kokoelmalla Ventil (1962) ja julkaisi sittemmin lukuisia runokokoelmia, tietokirjoja ja romaaneja, joista viimeisimpänä ilmestyi omakohtaisten Otto-romaanien sarja: Oton elämä (2011), Hiljaiseloa Meilahdessa (2016) ja Seuraavaksi Jätkäsaari (2019). Claes Andersson oli perustamassa Vasemmistoliittoa ja toimi puolueen puheenjohtajana 1990–98 sekä kulttuuriministerinä 1994–98. Hän oli myös puolueen presidenttiehdokkaana 1994.