Sykähdyttävä, mieltä kuohuttava teos. Kaunis kuin koru ja julma kuin elämä.

Kittilän keskustan läpi kulkee tie, joka kuljettaa turisteja Leville. Mahtipontinen kunnantalo hallitsee kylämaisemaa. Kaupat, pankit, matkamuistomyymälät ja hienot omakotitalot reunustavat päätietä.
Vastakohtana tälle, sivutien varrella, piilossa katseilta, kyyhöttää pieni punainen mökki ja vaja, jossa on kirkkaansiniseksi maalattu ovi. Se on taiteilija Kalervo Palsan (1947-87) kotimökki ja ateljee.
Rakennusta ja ateljeen olosuhteita kuvastaa hyvin esimerkiksi Palsan maalaus, jossa mies istuu karvareuhka päässään lumisateessa sisällä samaan aikaan, kun ulkona paistaa aurinko.
Kittiläläinen Palsa ei kuitenkaan ollut mikään oppimaton raukka, vaan akateemisesti koulutettu kuvataiteilija. Häntä arvostettiin jo elinaikanaan, mutta lopullisen suuren läpimurtonsa hän sai postuumisti Kiasman näyttelyn Palsan toinen tuleminen (2002) myötä.

Kirjeissään Maj-Lis Pitkäselle Palsa eli Kalle valittaa milloin mistäkin. Kirjeiden kirjoittaja on välillä epätoivoinen ja katkera, mutta silti niiden sanat piirtävät kuvan intohimoisesta ihmisestä ja itsestään ja lahjakkuudestaan hyvin tietoisesta taiteilijasta.
Kirjeissään äidilleen Palsa keskittyy vakuuttelemaan, että kaikki on hyvin.
Kuva on ristiriitainen, ja siksi niin kiehtova.

Maj-Lis Pitkänen oli Palsan ystävä, tukija ja uskottu, jolle Palsa myös testamenttasi teoksensa. Aikaisemmin Pitkänen on toimittanut kirjan Kalervo Palsan päiväkirjat - Merkintöjä vuosilta 1962-1987.