Milloin vuoristoa alettiin nimittää vuoristoksi esimerkiksi vuorijakson sijaan? Miksi tulivuoresta tuli tulivuori eikä tulta lennättävä vuori? Entä miksi maantieteestä käytetään myös vierassanaa geografia? Nykykielessä nimitykset ovat itsestään selviä, mutta miten ne ovat kirjakieleen tulleet ja vakiintuneet?

Tämä teos selvittää suomenkielisen erikoissanaston kehittymistä ja kehittämistä 1800-luvulla yhden esimerkkialan, maantieteen osalta. Tarkasteltavana on maantieteen sanaston kehittyminen sadassa vuodessa erityisesti maantieteen oppikirjoissa.

Tutkimus kuvaa sanaston kehitystä teoreettisesti uudenlaisista lähtökohdista tarkastelemalla sanaston kehitystä leksikaalisena variaationa. Variaatiota on kuvattu tarkasti sekä yksittäisten käsitteiden nimitysten kehityksenä että ilmiöinä yleisesti. Tutkimus hyödyntää myös kognitiivista lähestymistapaa, etenkin sosiokognitiivisen terminologian teoriaa.

Aineiston analyysin pohjalta syntyy kuva sanaston kehityksestä ja vakiintumisesta ainaka, jona suomen kielen ilmaisuvaroja tietoisesti monipuolistettiin. Tutkimus kuvaa myös tapoja, joilla uusia käsitteitä nimettiin. Se pohtii eri nimeämistapojen suhdetta sekä kirjoittajien ja aikalaisten roolia sanaston vakiintumisessa.