Olli Heikkinen tarkastelee väitöskirjassaan äänitteen asemaa musiikillisessa kommunikaatiossa. Heikkinen korostaa sitä, että äänitteestä tuli 1900-luvun kuluessa keskeisin musiikin välittämisen tapa. Kun aiemmin laulut ostettiin nuotteina ja niitä laulettiin kotipianon säestyksellä, kuunneltiin niitä myöhemmin valmiina esityksinä äänitteiltä - gramofonista tai radiosta. Heikkinen tutki uusia merkityksen muodostamisen tapoja, jotka äänite ja äänitysstudio ovat musiikin tekijöille tarjonneet. Äänitysteknologian kehitys on varsinkin toisen maailmansodan jälkeen mahdollistanut sellaisten esitysten luomisen, joita ei ole mahdollista toteuttaa "livenä" muuten kuin soittamalla itse äänite. Näitä tapoja Heikkinen kutsuu nimellä äänitemoodi.