SULJE VALIKKO

avaa valikko

Sulo Hurstinen : suomalaisen viulutaiteen uranuurtaja
23,80 €
Books on Demand GmbH
Sivumäärä: 200 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2017, 10.11.2017 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Sulo Hurstinen syntyi Kuhmalahden kanttorin perheeseen vuonna 1881. Hän opetteli soittamaan viulua itsekseen ja kehittyi taidossaan niin hyvin, että pääsi hyväntekijöiden tuella opiskelemaan Helsingin musiikkiopistoon. Hän jatkoi opintojaan Prahassa ja Berliinissä saavuttaen mainetta yhtenä aikansa merkittävimmistä suomalaisista viulisteista. Edellä kerrottu olisi unohtunut historian hämärään, ellei hänen sisarensa pojantytär olisi löytänyt onellisten sattumien kautta Hurstisen itse kirjoittamat muistelmat vuonna 2015. Viulutaiteemme uranuurtajan elämänvaiheet ja ura ja tulevat kirjassa esiin sekä taitelijan itse kertomina että nyttemmin jo eläkkeelle siirtyneen yht. tri Ranja Aukeen kokoamina ja täydentäminä tarinoina.
Kirjassa tulee esiin uutta musiikkihistoriallista tietoa, esimerkiksi Hurstisen ensimmäisenä suomalaisena viulistina soittamista Sibeliuksen viulukonsertosta ja muista tunnetuista viulumusiikin teoksista. Hurstinen valitsi konsertoivan viulistin uran ja piti yli 1500 henkilökohtaista konserttia Suomessa, Pohjoismaissa, Saksassa, Puolessa ja Baltian maissa. Häntä säesti usein oma vaimo, pianotaiteilija Thyra Lindelöf ja tytär, pianotaiteilija Irma Hurstinen. Myös Oskar Merikanto toimi usein Hurstisen säestäjänä. Hurstinen teki useita sovituksia viululle ja pianolle, sävelsi ja kirjoitti viulunsoiton oppaita. Muisteluissaan hän kertoo kauniilla tavalla rakkaudestaan musiikkiin, mutta kirjassa on myös runsaasti tietoa Suomen kulttuurielämästä ja sen edustajista 1900-luvun alkupuolella. Hurstinen kirjoittaa asiantuntevasti ja lämmöllä, huumoriakin on mukana. Kirja sopii kaikille kulttuurin kulta-ajasta ja viulutaiteesta kiinnostuneille. Erityisesti sen toivoisi kulkeutuvan nuorten musiikinharrastajien käsiin. Kirjan avulla he voivat kartuttaa ymmärrystään menneiden aikojen musiikinteosta sekä ympäristöistä ja olosuhteista, jotka luovat mahdollisuuksien rajat ja raamit.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 6-9 arkipäivässä
Sulo Hurstinen : suomalaisen viulutaiteen uranuurtajazoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste