Yölintu julkaisee uuden odotetun Maailma on kauneimmillaan –albumin viiden vuoden levytystauon jälkeen. Menestyksen ainekset ovat olemassa, sillä edeltävä lintualbumi myi kultaa. Singleinä julkaistut Ajopuu sekä albumin nimikkokappale ovat nousseet radiohiteiksi.

Albumin on tuottanut Sampo Haapaniemi. Kappaleita ovat kirjoittaneet muun muassa Iskelmä Gaalassa Vuoden musiikintekijänä palkittu Petri Somer sekä monen menestyshitin takaa löytyvät Timo Kiiskinen ja Kai Jämsä. Albumilta löytyy myös kaksi Simo Silmun tekemää kappaletta.

Levy sisältää suuria ja vahvoja elämänmakuisia lauluja, parisuhteen onnen hetkiä ja haasteita, lapsuuden muistelua, valoa ja varjoja.
Ryhmä on iskelmäkansan suursuosikki ja keulakuva Simo Silmun tunnistettava lauluääni on aina ollut iso osa lintujen soundimaailmaa.

Yölinnun albumeita on myyty yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta.