Popin supertähti Madonna julkaisee uuden studioalbuminsa Madame X, joka on artistin 14. albumi. Madonnan musiikissa on kuultu lattarivaikutteita läpi hänen koko uransa ja niin on myös tällä kertaa. Latinalaisen Amerikan maiden musiikin lisäksi albumi on saanut vaikutteita muistakin kulttuureista, ja artisti esiintyy albumilla englannin lisäksi myös espanjaksi ja portugaliksi. Levy äänitettiin 18 kuukauden aikana Madonnan nykyisen kotimaan Portugalin lisäksi Lontoossa, New Yorkissa ja Los Angelesissa. Mukana olivat pitkäaikaisen tuottaja Mirwais'n lisäksi tuottajat Mike Dean ja Diplo.

Debyyttialbuminsa vuonna 1983 julkaissut Madonna on ainutlaatuisella tavalla pysynyt ajankohtaisena ja kiinnostavana koko artistiuransa ajan. Madonna on aiheuttanut kohuja niin rohkeilla videoillaan, sopimattomiksi väitetyillä asuvalinnoillaan kuin konservatiivisia arvoja vastustavilla mielipiteilläänkin, mutta ennen kaikkea hän on albumi albumilta julkaissut klassikoiksi muodostuneita hittibiisejä ja sementöinyt asemansa popmaailman kruunaamattomana kuningattarena. Madonna on myynyt uransa aikana yli 300 miljoonaa albumia ja hän on Guinness World Recordsin mukaan maailman eniten myynyt naisartisti kautta aikojen. Madonna on nähty Suomessa kahdesti: vuonna 2009 Helsingin Jätkäsaaressa ja vuonna 2012 Olympiastadionilla.


1. Medellín with Maluma
2. Dark Ballet
3. God Control
4. Future ft. Quavo
5. Batuka
6. Killers Who Are Partying
7. Crave ft. Swae Lee
8. Crazy
9. Come Alive
10. Faz Gostoso ft. Anitta
11. Bitch I'm Loca ft. Maluma
12. I Don't Search I Find
13. I Rise