Uutta nuorta voimaa suomalaiseen musikkikenttään tuo COSTEE, joka julkaisee esikoisalbuminsa.

Albumin musiikki on modernia ja tarttuvaa monipuolista poppia. Kappaleissaan artisti käsittelee arkailematta henkilökohtaisia kokemuksiaan ja omaa mielenmaisemaansa. Costeen musiikin tummanpuhuva äänimaailma on yhtä aikaa rosoista, mutta toimivilla pop-koukuilla täytettyä.

Costee on myös yksi YleX:n listaamista Läpimurto 2019 -artisteista ja tuli yleisöäänestyksessä toiseksi. Läpimurto 2019 on listaus suomalaisista artistitulokkaista, joiden YleX:n musiikkitiimi uskoo tekevän läpimurron kuluvana vuonna.