Muusikko-laulaja J. Eskelinen säesti vuosikymmeniä useita nimekkäitä tähtiä, kunnes levytti 2015 esikoisalbuminsa. Tällöin kiinnitettiin huomiota laulajan miehekkääseen ääneen, joka toi mieleen Kari Tapion.

Eskelinen on vakiinnuttanut asemansa maan työllistetympien iskelmälaulajien kärkikaartissa. Häntä on nähty ja kuultu useissa suurkonserteissa, joilla on kunnioitettu edesmenneiden laulajalegendojen uraa.

Toisella albumillaan Eskelinen on löytänyt oman äänensä. Esikoisalbumi koostui cover-kappaleista, mutta uutuudella on vain uutta originaalimateriaalia. Levyllä kuuluu kantrivaikutteita, jotka höystävät aikuiseen makuun meneviä, oikeita iskelmiä.

Levyllä musisoi maan kärkikaartia, mm. Olli Haavisto ja Nina Tapio. Ole siinä juuri noin -kappaleella duetoi Anneli Mattila. Levyn on tuottanut Pertti Jalonen.