Toivon tuolla puolen kertoo suomalaisesta kauppamatkustajasta (Sakari Kuosmanen) ja syyrialaisesta pakolaisesta (Sherwan Haji), joiden polut risteävät. Elokuva jakautuu kahteen tarinaan, jotka sattuman ajamana risteytyvät neljänkymmenen minuutin kohdalla. Ensimmäinen kertoo Khaledista, nuoresta syyrialaisesta pakolaismiehestä, joka on menettänyt miltei koko perheensä ja lähes vahingossa ajautuu hiililaivan salamatkustajana Helsinkiin, jossa hakee turvapaikkaa ilman suuria toiveita vastaisesta elämästään. Wikström, toinen päähenkilöistä, on viisissäkymmenissä oleva kauppamatkustaja (edustaa lähinnä miesten paitoja ja solmioita), joka jättää elokuvan alussa alkoholisoituneen vaimonsa ja ammattinsa, muuttuu hetkeksi pokerihaiksi ja siten saamillaan vähäisillä rahoilla hankkii kannattamattoman ravintolan helsinkiläisen laitakadun sisäpihan perältä.
Pääosissa: Sherwan Haji, Sakari Kuosmanen, Kati Outinen.

Tuotteella on lainausoikeus.