Soundin toimittajien vuoden 2018 parhaat kotimaiset albumit, 10. sija.

"Mopon asema uusista suomalaisista jazz-bändeista ehkä persoonallisimpana ja eniten oman itsensä kuuloisena korostuu entisestään." - Arttu Tolonen, Soundi 1/2018.

Suomen omaleimaisimpiin ja seuratuimpiin jazz-akteihin kuuluva Mopo julkaisee odotetun neljännen albuminsa Mopocalypse. Kyseessä on levy, joka räjäyttää Mopon monitasoisen musiikin kokonaan uusille tasoille; sydänverta ja hikeä tihkuva kokonaisuus, jonka tunneskaala kattaa koko spektrin raivokkuudesta kauniin surumielisten sävyjen kautta kirkkaaseen onnellisuuteen. Mopo kävi albumia tehdessä jopa hajoamisen partaalla ja levyprosessin vaatima tiristys kuuluu upeasti albumilla. Linda Fredrikssonin, Eeti Niemisen ja Eero Tikkasen muodostama trio on uuden levyn ilmestyessä kansainvälisen läpimurron kynnyksellä.

Mopocalypseä edeltäneet singlejulkaisut Tökkö ja Niin aikaisin ovat nostaneet odotukset uutta levyä kohtaan korkealle. Seitsentuumaisena vinyylisinglenä julkaistu räväkkä Tökkö on saanut laajaa DJ-hehkutusta meillä ja muualla, ja Ankin 60-luvulla Suomessa tunnetuksi tekemä ruotsalainen sävelmä Niin aikaisin on Mopon versiona striimannut Spotifyssä jo yli 100 000 kertaa – häkellyttävä lukema hauraan kauniille jazzballadille.

Albumin CD-versio pitää sisällään Mopon toimittaman zinen, jonka aiheet vaihtelevat musiikista ja soittimista keikkareissujen ajankulupeleihin sekä kokemuksiin totaalikieltäytymisestä.