1970- ja 1980-luku olivat suomalaisen iskelmätuotannon kulta-aikaa. Kasvaneen äänitemyynnin myötä maahan syntyi uusia levy-yhtiöitä ja äänitejulkaisujen määrä nousi vuosi vuodelta. Kadonneet iskelmät on viisiosainen cd-sarja, joka sisältää yhteensä 250 harvinaista iskelmälevytystä 1970- ja 1980-luvuilta. Sarjan kappaleet ovat ilmestyneet alun perin vinyyli- ja kasettijulkaisuina mm. Satsanga Recordsin, JP-Musiikin ja TopHits-FinnHitsin katalogeissa.

Kadonneet iskelmät -sarja sisältää niin tunnettujen kuin vähemmälle huomiolle jääneiden esittäjien levytyksiä. Lähes kaikki levyillä kuultavista levytyksistä julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa cd-muodossa. Osa sarjan kappaleista on tullut suurelle yleisölle tutuiksi muiden artistien levytyksinä tai toisina levytysversioina.

CD 1

1. Anita / Larry Kee

2. Letkis 1981 / Robin

3. Aamuun on aikaa / Kai Lind

4. Chiri Biri Bim / Raija Ruuska

5. Vaunu vailla kuljettajaa / Arto Sotavalta

6. Idän harharetket / Aki Virta

7. Pitkä musta auto / Kari Kuuva

8. Väsynyt oon yksin kiertämään / Rauno Tapani

9. Tyttöni minua palvoi / Hannu Häkli

10. Toiset on luotuja kulkemaan / Kai Lind

11. Tyttöni / Saksa Brothers

12. Rakkautta maailmaan / Marton Garam

13. Vain tuuli kuulee / Pepe Lauanne

14. Amsterdam / Meiju

15. Kukkiessa kirsikkapuun / Enrico Canto

16. Kaipaan sua aina / Keijo-Antero

17. Satu vain / Köpi Koski & Projekti

18. Sä muistatko metsätien / Eugen Malmstén

19. Äiti pien / Jukka Kuoppamäki

20. Yhä toivon / Marton Garam

21. Tarvitsen sinua / Jukka Mikkelä

22. Torikellon alla / Reijo Salminen

23. Duudillandei / Esko Koskinen

24. Tule takaisin vielä kerran / Köpi Koski & Projekti

25. Minä vein / Juhani Halmetoja & Kiertotähti

CD 2

1. Vanha viheltäjä / Kai Lind

2. Casablanca / Topi ja Toivottomat

3. Keravan torilla / Raimo Vainion Yhtye ja Vihusen Jussi

4. Se päättyi kyyneliin / Raija Ruuska

5. Täältä kerran me vielä noustaan / Köpi Koski & Projekti

6. Lällärit pois / Meiju

7. Et mennä saa / Saksa Brothers

8. Reiluilla reissuillani / Hannu Häkli

9. Haaveilen / Arkatavara

10. Olit yö jonka valvoin / Reima Oksman

11. Junttien metsästys / G.T. Toicca

12. Kakkostien kulkija / Olli Oivanen

13. Tulen kotiin luokses sun / Juhani Nummi

14. Viini, laulu ja naiset / Jorma Kalevi

15. Sua rakastan / Keijo-Antero

16. Yksinäinen nainen / Esko Koskinen

17. Kuule rakkain / Marton Garam

18. Rakasta ystävää / Pepe Lauanne

19. Liikaa odotin / Leena Karila

20. Et aina tehdä noin sä saa / Enrico Canto

21. Maailman meret / Petri Hohenthal

22. Ilta kasinolla / Olavi Vauhkonen

23. Suvivalssi / Jukka Kotialho

24. Kai muistat sen / Meiju

25. Uinu vain povellain / Erkki Leppänen