Kotimaisen jazzin rakastetuimpiin yhtyeisiin kuuluva Ilmiliekki Quartet julkaisee ensimmäisen uuden levynsä 13 vuoteen. Land Of Real Men vastaa koviin odotuksiin ja ylittää ne yhtyeen tarjoillessa väkevän kahdeksan kappaleen kattauksen. Land Of Real Men on tyylikirjoltaan laaja, mutta alati Ilmiliekiltä kuulostava. Bändi esittää melodista ja mukaansatempaavaa jazzmusiikkia, jossa riittää syvyyttä olipa kyseessä sitten albumin nimikkokappaleen tapainen rytmisesti rakentuva voimalaulu tai hiljaisesta intensiteetistä taidetta tekevä Ravelogue. Välillä yhtye rikkoo musiikkinsa muotoa pidäkkeettömästi, kooten palaset kuin vaivihkaa jälleen takaisin yhteen.

Ilmiliekki Quartet on ennen kaikkea loistava yhtye – neljän omalla urallaan tähtiluokkaan nousseen tekijän jo nuoresta asti vaalima ydinkokoonpano. Verneri Pohjola, Tuomo Prättälä, Antti Lötjönen ja Olavi Louhivuori ovat tuttuja nimiä kelle tahansa suomijazzia uudella vuosituhannella seuranneelle, ja tällä albumilla he osoittavat että Ilmiliekki Quartetissa neljä loistavaa artistia on vielä enemmän kuin osiensa summa. Levyn kansissa nähdään Helsingin Kumpulasta otettuja yöllisiä valokuvia, joissa "tosimiesten maa" jää tulkinnoille avoimeksi.

Verneri Pohjola, trumpetti
Tuomo Prättälä, piano
Antti Lötjönen, basso
Olavi Louhivuori, rummut

Tuotanto Ilmiliekki Quartet & Matti Nives

1. O Superman

2. Singharat Soi 1

3. Afterimage

4. Twisted Thistle

5. Il Maleki

6. Ravelogue

7. Land of Real Men

8. Lonely Lonely