Palefacen menestyslevy Helsinki-Shangri-La täyttää 10 vuotta.

-Helsinki-Shangri-La muutti mun elämän. Syyskuussa 2010 ilmestynyt albumi myi kultaa alle kuukaudessa ja platinaa alle kolmessa. Se palkittiin kolmella Emma-patsaalla: vuoden etno-albumi, vuoden hiphop/reggae/elektroninen ja lisäksi olin ensimmäinen rap-artisti Suomen historiassa, joka voitti vuoden miessolisti-Emman, Paleface muistelee.

Albumin ensimmäinen single ”Talonomistaja” julkaistiin huhtikuussa 2010. Se sai välittömästi paljon huomiota ja radiosoittoa.

-Tekijöiden kesken oli heti tunne siitä, että jotain suurta oli tekeillä, räppäri kertoo.

Hittialbumi täytti myös räppärin keikkakalenterin ennennäkemättömällä tavalla. Nyt julkaistavan tuplavinyylin toinen puoli on taltioitu Tampereen YO-talolla.

-Kesä 2011 oli hurjaa aikaa. Kirjoitin Soundi-lehteen kesäpäiväkirjaa, jota lueskellessa muistuu elävästi mieleen vauhdikkaat päivät tien päällä. Soitimme joka viikko 3-6 keikkaa. 14. heinäkuuta oli Tampereen YO-talon vuoro.

Paleface kirjoitti kesäpäiväkirjaan seuraavasti:

”Taas neljän keikan rykäys! YO-talo on ääriään myöten täynnä. Keikka jääkin mieleen yhtenä onnistuneimmista klubikeikoista. Täälläkin on paiskottu menemään jo yli 10 vuotta. Hetkinen! Pidempään! Ensimmäinen seinäkirjoitus vuodelta 1997 Hoax-bändin keikalta löytyy takahuoneen seinältä edelleen. Tamperelaiset ottavat avosylin vastaan – kuin kauan kadoksissa olleen tuhlaajapojan! Bändi on hirmuisessa iskussa. Tämä on onnistuneen yökerhokeikan prototyyppi!”

Ja toden totta, kun livetaltiointia kuuntelee on meno kyllä päätä huimaava!