Lauluyhtye Sointu julkaisee toisen albuminsa, joka kantaa nimeä Joulu. Joululevyn kappaleet viipyilevät joulun rauhallisen kotoisassa ja lämpimässä tunnelmassa, unohtamatta iloa ja riemua. Kaiken tämän keskiössä loistaa kirkkaana joulun suuri Sanoma.

Sointu esittää kevyttä, hengellistä lauluyhtyemusiikkia. Kymmenvuotisen taipaleensa aikana yhtyeen tyyli on vakiintunut puoliakustiseksi, tekstilähtöiseksi gospelmusiikiksi, jonka harmoninen ja raikas sointi koostuu soljuvista laulustemmoista sekä niitä tukevista monipuolisista soitinsovituksista. Soinnun joulualbumi jatkaa tätä tuttua linjaa.

Levy sisältää tuttujen perinteisten joululaulujen kuten En etsi valtaa, loistoa ja Heinillä Härkien lisäksi rakkaiksi tulleita helmiä kuten Taivas sylissäni ja Mary did you know. Uudempaa joululaulutuotantoa edustaa muun muassa Enkeleiden joululaulu. Sekä perinteiset että uudemmat joululaulut ovat saaneet levylle uudet, raikkaat ja puhuttelevat sovitukset.