Ghost World julkaisee toisen levynsä Spin. Viime vuonna yhtyeen nimeä kantanut debyytti sai lähes kaikki vaihtoehtorockista pitävät kansanryhmät varpailleen ja lisää on luvassa. Nyt kirskuvien kitaroiden ja kauniiden popmelodioiden parissa viihtynyt Ghost World on ottanut muutaman askeleen uuteen suuntaan, jota yhtyeen laulaja-kitaristi Liisa Tani kuvailee seuraavasti: ”Eräänä päivänä päässäni alkoi soida erilainen musiikki. Ensin tulivat melodiat ja sitten sovitukset. Uudistus tuli kuin itsestään ulos eikä niinkään väkisin vääntämällä. Lopullisen muotonsa biisit saivat luonnollisesti vasta silloin, kun jokainen soittaja antoi oman persoonansa niille. Kappaleissa kuuluu ensikosketukseni musiikkiin. Ne ovat paluu lapsuuteen. Levyllä on kuultavissa jingle-janglen täyteiset automatkat mökille, maalaismaisemat, pop ja 60-luvun psykedelia. Pyrkimyksenä oli vangita kotikutoista musiikkia jossa melodiat ja itse musiikki puhuvat puolestaan. Bändi on samassa tilassa ja läsnä. Lukuisat lauluraidat kuvastavat mielenmaisemaa ja eristyneisyyden kokemusta”.

Yhtyeen mukaan levyn ensimmäinen single Green Sixteen on silta vanhan ja uuden Ghost Worldin välillä. Melodiataju sekä sovitus nojaa vielä vanhaan reseptiin, mutta bändisoitto ja soundit ovat matkalla eteenpäin kohti tulevaa. Kappaleessa on itsevarmuutta, joka Tanin mukaan aiemmin puuttunut yhtyeestä.

Bend Towards The Sun
Nice Sunglasses
Green Sixteen
Pale & Blue
Vegetable State
Gutter of Hearts
Coming Over
Night Gown
Leave No Trace