Svart Recordsin julkaisema Ligger du fortfarande i sängen! ammentaa ruotsinkielisen runouden maailmasta ja sisältää yhdeksän uutta kappaletta, jotka yhtyeen jäsenet ovat säveltäneet Salokosken valitsemiin teksteihin.

Ligger du fortfarande i sängen! -levyllä laulullisuus ja herkän leikkisä improvisaatio lyövät kättä runouden kanssa luoden saumattoman ja syvän kokonaisuuden. Lauluteksteinä kuullaan runoja Edith Södergranin ja Elmer Diktoniuksen kaltaisilta klassikkonimiltä, mutta myös eläviltä runoilijoilta, joiden näkökulmat ovat omiaan käsittelemään tämän päivän haasteita ja kipupisteitä.

Albumin nimi tulee suomenruotsalaisen Birgitta Bouchtin Du lyckligt lottade -runosta, joka kuvaa osuvasti loputtomien vaatimusten, itsensäkehittämisprojektien ja hukassa olevien identiteettien värittämää nykyelämäämme. Emma Salokoski kokee, että kyseinen teksti kiteyttää erinomaisesti koko albumin sanoman.

“Levy sai alkusysäyksensä pohdinnasta, että miksi meistä ihmisistä tuntuu tyhjältä, vaikka ympärillämme on kaikkea mitä ikinä voisi toivoa? Onko vika yhteiskunnassamme ja elämäntavassamme? Siinä, että elämme niin individualistista, suorastaan narsistista aikaa irrallamme yhteisöllisyydestä ja kosketuksesta toisiimme, ilman mitään pyhää mihin uskoa? Uskomme ainoastaan itseemme, oman erityisyytemme jalostamiseen ja korostamiseen, mutta petymme uudestaan ja uudestaan, kun se ei tarjoakaan tyydytystä.”

Ligger du fortfarande i sängen! on Emma Salokosken ja trumpetisti Verneri Pohjolan, pianisti Tuomo Prättälän, basisti Antti Lötjösen sekä rumpali Olavi Luohivuoren muodostamanIlmiliekki Quartetin toinen yhteinen levytys. Edellinen, vuonna 2009 julkaistu albumi Vi sålde våra hemman pohjasi ruotsinkielisiin kansanlauluihin ja keräsi ilmestyessään laajalti kehuja.