”...yksin JÄIN JÄLJELLE kertomaan tästä...”
Ihaillut Coraline, Neverwhere, Mirrormask ja Unohdetut jumalat olisivat kenties riittäneet nostamaan Neil Gaimanin (s. 1960) yhdeksi vuosituhannen taitteen fantasian suurista äänistä. Merkitystä olisi korostanut, että aidon renessanssimiehen tavoin hän iskee tarinaa moneen mediaan painetusta sanasta kuunnelmien kautta elokuviin.

Gaiman oli kuitenkin ehtinyt jo 1980-luvun lopulla elvyttää DC Comicsin Sandman-hahmon. Myytit ja arkkityypit omaleimaisille oivalluksilleen naittamalla hän lunasti paikan samassa jatkumossa Homeroksen, Tolkienin ja ystävänsä Alan Mooren kanssa.

Sandman kulkee eri kulttuureissa eri nimillä kuten Morpheus ja Nukkumatti, mutta Gaimanin neronleimaus oli uudistaa koko viitekehys. Syntyi kollektiivisen alitajunnan läpitunkema Unten Valtakunta ja mystisten, jumaliakin vanhempien Ikuisten suku.

Tähän omalakiseen maisemaan ja persoonalliseen hahmogalleriaan saattelee alkuperäisen Sandman-lehden numerot 41–49 kokoava Kerratut elämät, jonka johtoaiheita ovat muutos, kuolevaisuus ja aloitettujen asioiden loppuun saattaminen. Jopa kirjan jääräpää keskushenkilö nöyrtyy myöntämään oppineensa jotain, kun Kuumeen kanssa tehty matka päättyy.