"En ole kertonut teille vielä mitään "

Täysin avoin elämäkerta huippusuositun ja ristiriitaisen artistin tiestä kasvatuskotiin ja sieltä kuuntelijoiden sydämiin.

Ollessaan 14-vuotias Mikael Gabriel passitettiin kasvatuskotiin Hyrynsalmelle. Takana oli pitkään jatkunut kipuilu ja kapinointi, joka ilmeni pienempien kolttosten lisäksi myös päihteidenkäyttönä ja autovarkauksina. Isä istui vankilassa, eikä äiti kovista otteistaan huolimatta saanut poikaansa kuriin. Aika lastenkodissa oli vaikeaa ja jatkui yli neljä vuotta, mutta lopulta Helsinkiin palasi muuttunut nuorukainen. Mikael Gabriel oli alkanut kirjoittaa tuskaansa biiseiksi ja haaveili räppärin urasta. Loppu on suomalaista musiikkihistoriaa. Lukuisten listahittien, loppuunmyytyjen keikkojen, Vain elämää -menestyksen, leffaroolien, oman levy-yhtiön perustamisen ja X-Factor-tuomaroinnin jälkeen on aika kertoa Mikael Gabrielin koko tarina. Laura Frimanin kirjoittama Mikael Gabriel - Alasti on sukellus ainutlaatuisen suomalaisen artistin elämään ja sisimpään.

Laura Friman (s. 1980) on toimittaja, tietokirjailija, radiojuontaja ja televisiopersoona. Hän on kirjoittanut kolumneja muun muassa Helsingin Sanomiin ja Imageen ja juttuja lukuisiin aikakauslehtiin. Frimanin kirjoittama JVG - Etenee oli yksi vuoden 2016 myydyimmistä tietokirjoista.