Huima kertomus simpanssina ylösnousseesta Jeesuksesta maustettuna historian, mikrobiologian ja lääketieteen yksityiskohdilla.

Uuden maailman kadun tapaan fiktiiviset henkilöt, tällä kertaa mm. salapoliisit Dupont ja Dupond sekä Sherlock ja Mycroft Holmes, seikkailevat todellisten henkilöiden kuten Alexander Fleming, Moshe Dayan ja Elvis Presley joukossa.

Luonnon tasapaino on jo perusteellisesti horjunut ja eniten sitä on horjuttanut ihminen ottaessaan käyttöön antibiootit, joilla tapetaan triljoonia bakteereja joka sekunti. Tästä taas bakteerit, jotka ovat olleet maapallolla miljardeja vuosia ihmistä pitempään, eivät pidä: omasta mielestään bakteerit ovat luoneet ihmisen ja ihmisen tehtävä on palvelijan tavoin kantaa bakteerit suussa ja suolistossa eri puolille maapalloa.

Jeesus hyppää pitkänperjantain päätteeksi kenenkään huomaamatta alas ristiltä. Ennen kuin voi uhrautua ihmiskunnan puolesta, on varmistauduttava, että Jumala – mahdollisesti vanhuudenhöperö – loi omaksi kuvakseen todella ihmisen eikä esimerkiksi simpanssin, jonka geeneistä 99 prosenttia on ihmisen kanssa yhteisiä. Ainoa tapa varmistua asiasta on elää toinen elämä maan päällä simpanssina ennen kuin pääsiäisviikonloppu on ohi.

Perimmiltään Markus Leikolan pitelemättömässä romaanissa on kysymys vakavasta asiasta: ihmisen vastuusta omista teoistaan.


Markus Leikola (s. 1960) on helsinkiläinen kirjailija ja kolumnisti, joka on julkaissut niin tietokirjoja, runokokoelmia, novelleja kuin näytelmiäkin. Suurimittaisissa romaaneissaan hän tarkastelee kansainvälistä poliittista historiaa maagisen realismin keinoin. Markus Leikolan esikoisromaani Uuden maailman katu (WSOY, 2016) oli arvostelu- ja myyntimenestys.