Paras opettaja voi olla pörröinen ja löytyä kadulta.

Katukatti Bob on täällä taas! Kaiken elämässä tärkeän voi oppia maailman viisaimmalta kissalta! Uusi Katukatti Bob -kirja on vastaansanomaton elämäntaito-opas.

Keväällä 2007 kodittoman katusoittajan James Bowenin asuntolan ovella kökötti loukkaantunut oranssi kollikissa. Tuo päivä oli muuttava molempien elämän. Miehestä ja kissasta tuli erottamattomat ystävykset ja myöhemmin, heidän tarinansa kertovan Katukatti Bob -kirjan myötä, maailmankuuluja.

Bobin pieni viisauskirja -teoksessaan James kertoo, mitä kaikkea hän on nelijalkaiselta ystävältään yli kymmenen vuoden taipaleen aikana oppinut – ystävyyden tärkeydestä rauhallisena pysymisen taitoon ja hetkestä nauttimisen mahtavaan voimaan.

Jamesin omin sanoin: "Olen tiennyt Bobista erään asian ihan alusta lähtien, nimittäin sen, että hän on poikkeuksellisen viisas jopa kissaksi. Kuluneen kymmenen vuoden aikana hänen viisautensa on mielestäni vain kasvanut. Tämä kirja on kokoelma oivalluksista, joita olen saanut Bobin kanssa viettämieni vuosien varrella."