Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?

Verivelan ja Hyvityksen kirjoittajan vahva uutuus. Arttu Tuominen tuo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan.

98-vuotiaan ex-pankinjohtajan Albert Kangasniemen kimppuun hyökätään ja hänet yritetään hirttää. Uhri pelastuu täpärästi, mutta käy ilmi, että rikos on osa laajempaa kokonaisuutta.Porin poliisin etsivät Jari Paloviita, Linda Toivonen ja Henrik Oksman kohtaavat poikkeuksellisen julmien rikosten sarjan. Puolustuskyvyttömiin vanhuksiin kohdistuvat väkivallanteot tuntuvat käsittämättömiltä.

Tutkinta mutkistuu, kun poliisi pääsee jyvälle uhrien vaietusta menneisyydestä, joka johtaa Waffen-SS:ään.

Porin poliisi on pian tekemisissä kansainvälisen rikollisuuden kanssa, johon kytkeytyy yksi suomalaisen sotatarinan tabuista.

Johtolanka-palkitun Arttu Tuomisen Vaiettu kertoo suomalaisista SS-vapaaehtoisista ja valinnoista, joiden seurauksia joutuu kantamaan koko elämänsä.