Uutta twistiä kirjoneuleeseen: kokeile kiehtovaa kierreneuletta! Tämän kirjan ihastuttavissa neuleissa hyödynnetään molempia tekniikoita.

Kierreneuleessa eli kahden langan tekniikassa langat kiertyvät toistensa ympäri. Tuloksena on lämmin, kulutusta kestävä neulos. Kirjan 11 tossuohjetta ja 7 sukkaohjetta aikuisten kokoihin sisältävät perinteisiä pohjoismaisia kuvioita ja moderneja muunnelmia.

Erinomaisesti istuvat tossut neulotaan kohti kärkeä, kun silmukat on ensin luotu kantapäässä. Sukat neulotaan varresta kärkeen. Mukana on myös ohje miellyttäviin huovutettuihin irtopohjallisiin.

Laura Farson on opettanut kierreneulontaa eri puolilla Yhdysvaltoja. Hän on kirjoittanut suositun kierreneulekirjan New Twists on Twined Knitting sekä useita ohjekirjoja tilkkutöihin.