Hämärinkäinen on pieni olento, joka kutoo kangaspuillaan hämärää. Työ on tärkeää, sillä hämärän tullen monet yöeläjät pääsevät toimiinsa: yöntekijät korjaavat taivaan samettia, tähtiset takovat uusia tähtiä ja kuunkierittäjät vierittävät kuunkimpaleen paikoilleen. Mutta kukkakauppias Keikander ei pidä pimeän tulosta, sillä silloin hänen kukkaväkensä ei ehdi valmistaa tarpeeksi nopeasti kukan terälehtiä. Keikander päättää rikkoa Hämärinkäisen kangaspuut - mutta ei arvaa seurauksia.

Herkkä kuvakirja kehottaa hiljentymään ja unohtamaan kiireen. Mila Teräksen kuulas teksti ja Karoliina Pertamon värikylläiset kuvitukset muodostavat mielikuvitusta kutkuttavan kokonaisuuden. Viime vuonna parivaljakko oli kuvakirjallaan Finlandia Junior ­ehdokkaana.

Mila Teräs on Orimattilassa asuva kirjailija, joka on kirjoittanut useita lasten- ja nuortenkirjoja sekä aikuistenromaanin Harmaat enkelit. Teräksen kirjoja on käännetty saksaksi, ja ne ovat olleet mukana IBBYn kansainvälisellä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kunnialistalla. Karoliina Pertamo on Espoossa asuva kuvittaja, joka harrastaa puutarhanhoitoa. Kaksikon edellinen yhteinen kuvakirja ylsi Finlandia Junior -ehdokkaaksi vuonna 2014.