16-vuotiaan Rosan elämä jumittaa. Catering-opinnot keskeytyivät, yhteishaku meni sivu suun ja tulevaisuus ahdistaa. Onneksi on turvallinen koti, jonne voi rauhassa syrjäytyä katsomaan Netflixiä. Ainakin siihen asti, kunnes äidin miesystävä Jari muuttaa saman katon alle. Uuden isäpuolen kylkiäisenä Rosan reviirille änkeää myös Jarin poika, joka on päässyt Tampereen ilmaisutaidon lukioon. Koulumenestykseen panostava besserwisser-Iiro on täysin eri planeetalta, sen paljastaa jo ensikohtaaminen. Katastrofin ainekset leijuvat ilmassa, mutta onneksi Rosa pääsee Ruisrockiin lepuuttamaan hermojaan. Siellä hän tutustuu salaperäiseen Aksuun, jonka hymy on kuin Skamin Williamilla.

Ilmatilaloukkaus on taidokas romaani uusperheen henkilökemioista, kätketystä surusta, hukatusta suunnasta ja siitä, miltä tuntuu, kun joku vihdoin ymmärtää.

Laura Suomela on tamperelainen lasten- ja nuortenkirjailija. Hän työskentelee yksilöohjaajana erityistä tukea tarvitsevien nuorten parissa ja on opiskellut myös ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Hän on aiemmin kirjoittanut kolme varhaisnuorten romaania ja yhden nuortenromaanin.