”Minua ei kiinnostanut vähääkään olla jonkun toisen muusa. Minä en ole muusa. Minä olen se joku.”

Näin sanoo Daisy Jones, 70-luvun rockmaailman myyttinen, valovoimainen ikoni. Los Angelesissa seksin, huumeiden ja ennen kaikkea rock ’n’ rollin voimalla kasvaneen nuoren naisen poikkeuksellinen ääni ja luonnonlapsenomainen kauneus toivat hänet valokeilaan jo varhain. Tähti hänestä tuli, kun tuottaja tajusi laittaa hänet lavalle nosteessa olevan The Sixin kanssa. Kaikki tietävät, että Daisy Jones & The Sixin ällistyttävä menestystarina päättyi sokeeraavasti bändin hajoamiseen suosionsa huipulla. Nyt on aika kertoa koko kunnianhimoa, intohimoa, sydänsurua ja musiikkia sykkivä tarina noususta tuhoon.

Los Angelesissa asuvan Taylor Jenkins Reidin Daisy Jones & The Six on fiktiivisen päähenkilönsä lailla ilmiömäinen menestystarina. New York Times ja Sunday Times -myyntihitti valittiin lukuisille vuoden parhaiden kirjojen listoille, ja GoodReadsin käyttäjät äänestivät sen vuoden parhaaksi historialliseksi romaaniksi. Siitä on tekeillä Reese Witherspoonin tuottama tv-sarja.