Koko maailman tunteman suomalaisen Joulupukin kiehtova kirjaseikkailu.

Joulu lähestyy kiivaasti, mutta Joulupukki on vajonnut syviin pohdintoihin. Mikä joulupukkia vaivaa, ihmettelevät tontut Oula ja Tuomo. Onneksi salaviisas Joulumuori osaa auttaa joulupukkia. Hangessa peuhaaminen, narskuva lumi ja revontulet, yhdessäolo ja tekemisen riemu saavat kaikki joulumielelle.

Joulupukki ja Korvatunturin väki vie lukijansa lämpöiseen tunnelmaan. Mukana seikkailevat Palle-poro ja koiranpentu Nilla sekä huumori ja hyvä tahto! Samalla tutustutaan oikeaan koko maailman suomalaiseen Joulupukkiin.

Kirjan raikkaasta kuvituksesta vastaa tuotantoyhtiö Anima Boutique.
Oy Santa Claus Licensing Ltd kehittää, vahvistaa ja valvoo Joulupukki-säätiön omistaman suomalaisen Joulupukki-brändin kaikkia oikeuksia Suomessa ja maailmalla. Yritys tekee monipuolista yhteistyötä luotettavien kumppanien kanssa ja tuottaa samalla iloa ympärilleen.