MONITASOINEN HISTORIALLINEN ROMAANI JA JÄNNITTÄVÄ RIKOSKERTOMUS

Pamukin uuden romaanin tapahtumat sijoittuvat yhdeksään lumiseen talvipäivään vuonna 1591 osmanivaltakunnan pääkaupungissa Istanbulissa. Sulttaani Murat III on alkanut kehittää suhteita länteen ja haluaa lahjoittaa Venetsian dogelle länsimaiseen tyyliin kuvitetun kirjan osmanien valtakunnasta. Hanke on vaarallinen, sillä islam kieltää ihmisten ja eläinten realistisen kuvaamisen. Niinpä työhön värvätyt neljä miniatyyrimaalaria eivät saa nähdä toistensa töitä.

Hanketta johtaa Eniste eli "Eno efendi". Tämän tyttären, kauniin Seküren mies on lähtenyt sotaretkelle, eikä hänestä ole kuulunut mitään neljään vuoteen. Seküre muuttaa takaisin isänsä luo ja ryhtyy etsimään sulhasta itselleen ja isää kahdelle pienelle pojalleen.

Kuvitustyö jää kesken, kun yksi miniatyristeista murhataan; pian käy ilmi että murhaaja on yksi kolmesta muusta maalarista. Syyksi epäillään ammattikateutta, kilpailua Seküren kädestä, uskonnollisia motiiveja. Samaan aikaan Istanbuliin palaa Seküren serkku ja nuoruudenrakastettu Kara. Hän ryhtyy selvittämään murhaa; jos hän onnistuu siinä, hänellä on toivoa saada Seküre omakseen.

Tarinaa kuljettavat vuorotellen kaikki sen henkilöt, joukossa myös murhaaja ja murhattu sekä kuvat joita kiertelevä tarinankertoja ripustaa vuoroiltoina kahvilan seinälle. Kertojat maalaavat yhdessä värikkään kuvan senaikaisesta elämästä: lastenkasvatuksesta, puolison etsinnästä, ruokailutavoista, sulttaanin kidutusmenetelmistä, kahvilakulttuurista jne. Samalla kirja on ylistyslaulu mailleen menevälle miniatyyritaiteelle.

"Kaikkien tulisi lukea Orhan Pamukia." - The New Statesman