Hannu Linkola löysi Kentin samaan aikaan kuin moni muukin, syksyllä 1997 Isola-levyn ilmestyttyä. Yhtäkkiä kokonainen sukupolvi suomalaisia rakastui, erosi ja kaipasi ruotsinkielisen brittipopin voimalla. Yhtye oli brittiverrokkiensa tavoin itsevarma ja viileän etäinen, mutta se tuli myös lähelle tavalla johon muut eivät pystyneet; Kentin isolat olivat niitä paikkoja, joissa itse asuimme. Du & jag Kent sukeltaa syvälle Pohjoismaiden suurimpana rock-yhtyeenä pidetyn, syksyllä 2016 viimeisen kiertueensa tehneen orkesterin historiaan ja tuotantoon. Kuvaukseen kietoutuu myös vahva omakohtainen juonne kirjoittajan käydessä läpi musiikin herättämiä muistoja ja vieraillessa levyiltä tutuissa paikoissa. Teoksen ennen julkaisemattomat valokuvat on ottanut rock-valokuvaaja Tomi Palsa.