We’re Coming to Let’s Go on Pertti Kurikan Nimipäivien tarina. Se on ainutlaatuinen kertomus siitä, kuinka neljän kehitysvammaisen miehen vuonna 2009perustamasta vähäisestä punkbändistä kasvoi ilmiö, joka valloitti Suomen ja puoli maailmaa - ja päätyi Euroviisuihin saakka.

Pertti Kurikan Nimipäivät on jo nyt tärkeä osa suomalaista musiikkihistoriaa. Valokuvaaja Pekka Elomaa on dokumentoinut tuon historian ensitreeneistä loppusointuun saakka. Teoksen kuvat muodostavat aidon, lämpimän ja rosoisen kertomuksen bändistä niin lavalla kuin sen takanakin.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Jouni K. Kemppaisen kirjoittamassa kirjassa ääntä käyttävät PKN:n jäsenet. He kertovat omin sanoin kiertue-elämän kiemuroista, menestyksen merkillisyydestä ja luopumisen ankeudesta. Se on suoraa puhetta siitä, kuinka Fucking Disco -klubilta noustiin maailmaa kiertäväksi bändiksi, mitä Euroviisujen prameissa lavasteissa todella tapahtui ja kuka pummi röökit ja söi kaikki keksit. Pertti Kurikan Nimipäivistä kertova dokumenttielokuva Kovasikajuttu sai ensi-iltansa vuonna 2012, ja elokuvan jatko-osa saa ensi-iltansa lokakuussa 2017.