Päivitetyn tilinpäätösmallin kanssa onnistut! Osakeyhtiön tilinpäätösmalli on ollut tilinpäättäjien tärkein työkalu yli 30 vuoden ajan. Saatavana sekä painettuna kirjana että päivittyvänä online-julkaisuna (päivitetty 20.11.2017).

Osakeyhtiön tilinpäätösmalli 2017 on päivitetty vastaamaan vuoden 2017 tilinpäätöksissä sovellettavaa lainsäädäntöä. Mallissa on huomioitu mm.
-kirjanpitolain uudistus oikean ja riittävän kuvan osalta sekä suurten, yleisen edun kannalta merkittävien yritysten raportointivaatimukset muista kuin taloudellisista tiedoista
-Kilan kolme uutta yleisohjetta, joista keskeisimpänä yleisohje konsernitilinpäätöksen laatimisesta
-johdannaisista annettavien tietojen osalta Kilan lausunto 1963/2016 sekä Suomen Tilintarkastajat ry:n ohje suojauslaskennasta ja johdannaissopimusten käsittelystä liitetiedoissa.

Mallissa käydään läpi tilinpäätöksen laadintaa ohjaavat säännökset sekä ohjeistetaan runsaiden esimerkkien kera laatimaan tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma, liitetiedot sekä toimintakertomus. Lisänä kattavat muistilistat tilinpäättäjälle!

Pien- ja mikroyhtiöiden kevennetyt vaatimukset käsitellään omassa luvussaan. Luvussa esitetään kattava pienyhtiön esimerkkitilinpäätös tase-erittelyiden, liitetietojen ja veroilmoituksen kera.

Listayhtiöiden tilinpäätösten ja toimintakertomusten tarkempiin vaatimuksiin perehdytään mallin viimeisessä luvussa.