MiG-21 hankittiin Ilmavoimille suihkuhävittäjäksi 1960-luvulla tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei käytännössä ollut. MiG-21 kuului tuolloin maailman huippuluokan hävittäjiin suoritusarvojensa puolesta ja Ilmavoimat siirtyi sen myötä kahden Machin kauteen ja ohjusaseistukseen. Ilmavoimissa MiG-21 palveli hyvin neljänä eri versiona ilmatilan vartioinnissa ja operatiivisen valmiuden luomisessa. Vasta käyttöikä ja asetekniikan kehitys päättivät konetyypin käytön vuonna 1998.

Insinöörieverstiluutnantti evp. Jyrki Laukkanen palveli ensin MiG-21-ohjaajana HävLLv 31:ssä Rissalassa ja sitten 32 vuotta Koelentueessa Hallissa koelentäjänä erikoistuen juuri MiG-21-kalustoon keräten eniten lentotunteja yksipaikkaisilla MiGeillä. Lento¬tunteja Ilmavoimissa hänelle kertyi yhteensä 9 970 tuntia, joista suihkukoneilla 5 560 tuntia ja näistä MiGeillä 1 285.

Laukkasen ensimmäinen kirja MiG-21:stä ilmestyi vuonna 2004. Loppuunmyydylle kirjalle on ollut jatkuvasti kysyntää. Nyt ilmestyvä 256-sivuinen kirja on täysin uusiksi tehty teos, jota on laajennettu 64 sivulla. Kirjassa on runsas kuvitus, noin 450 kuvaa.