Kasvava tutkimusnäyttö kertoo, kuinka tärkeää monipuolinen liikunta on ihmiselle, nimenomaan lihaskuntoa kohentava liikunta. Lenkkipoluilla hölkkääminen tai juokseminen ei ole lihaskunnon kannalta kovin monipuolinen harjoitus, eikä kuntosali ole kaikille ympäristönä mieluinen.

Suomalaisilla on käytössään hehtaareittain ilmaista kuntosalitilaa. Siellä on aina raikas ilma ja mitä monipuolisimmat harjoitusmahdollisuudet. On vain mentävä treenaamaan metsään.

Kirja opastaa, millaisia harjoittelumahdollisuuksia metsästä löytyy kaikenikäisille kuntoilijoille, lapsista aikuisiin. On painoja, telineitä, pehmusteita ja tukirakenteita kaikkien lihasryhmien harjoittamiseen, venyttelyyn sekä tasapaino- ja koordinaatioharjoituksiin. Metsässä harjoituksista tulee jopa monipuolisempia kuin huippuunsa viilatuilla kuntoilulaitteilla!

Netta Malinen on opettaja, juniorivalmentaja sekä huipputason meloja - elokuussa 2018 hän sijoittui MM-kisoissa 1 000 metrin ratamelonnan kahdeksanneksi.