Jan Jalutsi, ex-pankkirosvo ja seitsenkertainen vankikarkuri. Yli kahdenkymmenen vankilassa vietetyn vuoden jälkeen Jan on julkaissut kolme vankila-aiheista kirjaa. Nuorisotyö on Janin sydäntä lähellä, ja tällä hetkellä hän tekee päätoimisesti ennaltaehkäisevää järjestötyötä syrjäytymisen ja rikoskierteeseen joutumisen estämiseksi. Jan on treenannut voimailua ja kehonrakennusta pikkupojasta lähtien. Omien sanojensa mukaan hän on tehnyt kaikki mahdolliset virheet, jotka treenatessa voi tehdä. Värikkääseen elämään on mahtunut paljon loukkaantumisia niin treenisaleilla kuin vankilan muurin yli kiivetessäkin.

Janille on tullut tutuksi myös urheilun vaiettu ”pimeä” puoli eli kiellettyjen aineiden käyttö. Kaikesta huolimatta Jan on edelleen 53-vuotiaana innokas kuntoilija, joka mielellään jakaa niin elämänohjeita kuin treenivinkkejäkin periaatteella ”älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon”.