Vuonna 2018 Suomen sisällissodasta on kulunut 100 vuotta.

Sisällissota käytiin Suomen porvarillisen
hallituksen eli valkoisten ja työväestön eli
punaisten joukkojen välillä.
Sota alkoi tammikuussa 1918 ja
päättyi saman vuoden toukokuussa.

Sisällissota alkoi samaan aikaan
Helsingissä ja Pohjanmaalla.
Sotaan osallistui noin 200 000 suomalaista
ja noin 20 000 ulkomaista sotilasta.
Sisällissota oli julma sota,
joka viilsi syvät haavat suomalaisiin.
Sodassa kuoli noin 37 000 suomalaista.

Sisällisota antaa tiiviin ja helppolukuisen kuvauksen siitä,
mitä sisällissodassa tapahtui.
Esillä ovat sodan syyt, tapahtumat ja taistelut
sekä myös sisällissodan seuraukset.