Erkki ”Susi” Pulliaisen teos esittelee yhden kiehtovimmista petoeläimistämme. Suomalaisesta sudesta ja sen elintavoista kertova kirja on kuvitettu tunnetun luontokuvaajan, Lassi Rautiaisen, ainutlaatuisin kuvin.

Sudet ovat herättäneet kautta aikojen sekä kunnioitusta että pelkoa. Niitä on pidetty usein myös lainsuojattomina. Susikannat Suomessa ovat kuitenkin hyvin pieniä eikä susi tiettävästi ole käynyt ihmisen kimppuun sitten 1800-luvun lopun. Susi väistää ihmistä aina kun se sille on mahdollista, ja luonnossa suden pääseekin näkemään vain hyvällä onnella.

Sudet ovat sosiaalisia eläimiä, jotka elävät 7–15 yksilön perhekuntina. Ne muodostuvat alfaparista ja sen eri ikäisistä pennuista. Kirja kuvaa elävästi susilaumojen elämää Suomessa.

Erkki Pulliainen pureutuu suden ja ihmisen ristiriitaiseen suhteeseen mm. pohtimalla, miten ihminen omilla toimillaan vaikuttaa suden käyttäytymiseen. Tappamalla joko alfanaaraan tai uroksen ihminen särkee lauman hierarkian. Sekaisin olevan perhekunnan jäsenet saattavat käyttäytyä tavoilla, jotka eivät ole niille ominaisia. Moni häirikkösudeksi luokiteltu yksilö voikin olla häirityn tai hajotetun lauman jäsen.

EU:n vuonna 1995 antamasta suojelupäätöksestä huolimatta susi on edelleen uhanalainen laji myös Suomessa. Erkki Pulliainen osoittaa, että Suomessa riittää tilaa niin ihmisille kuin saloseutujen susille ja muillekin petoeläimille.