Tämä kirja on kirjoitettu vanhemmalle, joka haluaa luoda perheestään onnellisen tiimin. Teoksessa on hyödynnetty valmentavan tiimijohtamisen taitoja; miten kirkastat arvot, rakennat tavoitteen, sitoutat ja motivoit. Tulostavoitteina ovat onnellisuus, kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä hyvä itsetunto.

Vuosikymmeniä sitten johtaminen, opettaminen ja kasvattaminen olivat selkeiden ohjeiden ja valmiin tiedon antamista ylhäältä alaspäin. Nykyään johtajuus on valmentamista ja opettaminen osallistavaa. Sama trendi on jalkautumassa kasvatukseen, joten kirja on vastaus nykyaikaiseen vanhemmuuteen.

Kirjassa on hyödynnetty positiivista psykologiaa, kognitiivista käyttäytymistiedettä ratkaisukeskeisyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa myönteistä ajattelua, yksilön vahvuuksien kirkastamista sekä mahdollisuuksien näkemistä haasteiden sijaan.

Kasvatuskirjat ovat olleen yleensä äitien mielenkiinnon kohde. Onnellinen tiimi - kirja on kirjoitettu johtamisen näkökulmasta, joten se sopii hyvin myös miehen ajatusmaailmaan omaksuttavaksi. Kirjassa on huomioitu myös nykyajan muuttuvat perhemuodot. Perhe ei ole enää isä, äiti ja kaksi lasta. Tiimiajattelulla luodaan perheeseen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tiimin jäsenet puhaltavat yhteen hiileen toisiaan kannustaen ja luoden ”hyvä me”-henkeä.

Anne Karilahti on yksi henkisen valmennuksen uranuurtajista Suomessa. Hänen toimintaansa on aina ohjannut intohimo mielen voimaan ja ihmisen henkiseen kasvuun.

Anne on perustanut valmennusyritys Valmentamon, joka on kouluttanut satoja ratkaisukeskeisiä valmentajia ja valmentanut tuhansia yksittäisiä ihmisiä. Valmentamon opiskelijat ovat niin yksityisiä henkilöitä kuin eri ammattienkin edustajia; opettajia, lääkäreitä, psykologeja, sosionomeja, johtajia, esimiehiä, toimittajia jne.