Olli Tiuraniemen, Mari Maasillan ja Raimo Keräsen toimittama Nätti-Jussi : elämä ja tarinat -kirja nostaa esille Pohjolan tunnetuimman jätkän, Nätti-Jussin persoonan ja elämäntarinan aikalaisten, tutkijoiden ja ennen julkaisemattomien valokuvien kautta. Juho Vihtori Nätti eli Nätti-Jussi (1890–1964) oli Lapin metsien ikijätkä ja tarinankertojalegenda.

Suuren yleisön mielikuvat Karstulassa syntyneestä ja Lappiin muuttaneesta Nätti-Jussista pohjautuvat pitkälti hänestä kertoviin tarinoihin, joissa todellisuus ja fiktio sekoittuvat toisiinsa. Sen sijaan hänen elämänvaiheensa ovat jääneet useimmille tuntemattomiksi ja vaille julkista huomiota. Kirjan ensimmäinen osa keskittyy Juho Vihtori Nätin elämänvaiheisiin. Sen jokainen luku alkaa dokumentaarisella osuudella, minkä jälkeen kirjaan on valittu haastateltavien kertomia muistoja ja tarinoita, jotka liittyvät Nätti-Jussin elämään, metsätyöhön, tarinankerrontaan, vanhuudenpäiviin ja hänen ulkoiseen olemukseensa. Ensimmäinen osa päättyy Olli Sandströmin kirjoittamaan lukuun Lapin metsätöiden kehittymisestä.

Toinen osa koostuu tutkijoiden kirjoittamista teksteistä, jotka liittävät Nätti-Jussin tarinat suomalaiseen kertomusperinteeseen ja valottavat tarinoiden naiskuvaa, maskuliinisuutta ja alkoholinkäyttöä. Lisäksi Nätti-Jussia tarkastellaan hänestä kirjoitettujen lehtijuttujen kautta. Osassa kirjoittavat Pasi Enges, Pälvi Rantala, Olli Häyrynen, Tarja Orjasniemi ja Mari Maasilta. Kirjoittajat edustavat sosiaalitutkimusta, mediatutkimusta, kulttuurihistoriaa ja folkloristiikkaa ja kukin kirjoittaja osallistuu tekstillään oman alansa teoreettiseen keskusteluun.

Kirjan aiemmin julkaisematonta aineistoa ovat myös savotan kassanhoitajan, kasööri Matti Körkön (1910-1977) valokuvat, jotka on otettu pääosin Rovaniemen maalaiskunnan kylien alueella 1920-1950-luvuilla. Valokuvissa kuvataan Kemijokivarren kylien elämää: metsätyömiehiä ja kyläläisiä omissa toimissaan, juhlissa ja vapaa-aikana. Henkilökuvien joukossa on pari kuvaa myös Nätti-Jussista sekä ryhmäkuvia, joissa hän on mukana.