Maaseutukaupungin harteikas ja innokas ope Väinö Lakeus laittaa jälleen tuulemaan!

Pääsiäisloman alkaessa Väinöllä on taas eroahdistusta koulusta, mutta onneksi hän on kirjoituttanut oppilaillaan aineita. Pian luokka alkaa suunnitella ryhmätöinä jännitysjuttuja.
Jaska on näkevinään luokkakaverinsa Kimmon ottamissa valokuvissa pääkallon. Hän suunnittelee aivan oman dekkarinsa ja päätyy tonkimaan hävitetyn kievarin kohtaloa ja sukuhistoriaa.
Myös Kimmon kiinnostus valokuvaukseen tuottaa mielenkiintoisia tuloksia. Hän osallistuu kilpailuun ja pääsee mukaan isoon näyttelyyn, missä Enkelinaama-valokuva saa erityismaininnan. Mutta kuka oikeasti on Enkelinaama?

Mukana juonessa on myös vanha taulu, jonka Väinö löytää Riitaperän ikämiesveljesten ullakolta. Onko tunnetun taiteilijan maalaus kopio vai aito?

Konkaritekijöiden tekstiä ja sarjakuvaa yhdistävä tarina on ilkikurinen sekametelisoppa täynnä herkullisia sattumia! Jokaiseen lukuun liittyy yksi mustavalkoinen sarjakuvaseikkailu.