Nuoriso-orkesterissa sävelet eivät aina soi yhteen. Joskus tuntuu, että melodioita on yhtä monta kuin soittajiakin. Musiikki paitsi yhdistää myös repii erilleen – usein yllättävillä tavoilla.
Linnapadon jousiorkesterin harjoitustahti tiivistyy, sillä lukukauden lopussa valitaan kymmenen soittajan porukka musiikkileirille Itävaltaan. Toisille matka olisi unelmien täyttymys, kun taas toiset kapinoivat koko harrastusta vastaan. Vaikka musiikki yhdistää yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria, jokaisella heistä on myös omat salaisuutensa. Kun orkesterin elämää katsotaan vuorotellen eri soittajien näkökulmasta, kokonaiskuvasta tulee jotain aivan muuta kuin ensivilkaisulla vaikutti.

Mihin omalaatuinen konserttimestari Anttoni katoaa tauoilla? Ketä alttoviulisti Inkeri tapaa öisin? Entä vihaako räppiin hurahtanut Jim tosiaan klassista musiikkia?

Orkesterilaisten ystävyyssuhteita koetellaan, ja ilmassa on niin ihastusta, kapinaa, riitasointuja kuin soittamisen iloakin. Yhteinen matka muuttaa jokaista, ja syksyllä kaikki on toisin.
Ikäsuositus 10 +.

Satu Heimonen on paitsi eläinrakas viulisti myös kirjailija, suomentaja ja kustannustoimittaja. Heimosen Sonja- ja Cecilia-kirjasarjat kiertyvät eläinharrastusten ympärille, nyt lukija pääsee purkamaan orkesterielämän suhdevyyhtejä ja pinnanalaisia jännitteitä.