Kaakkois-Aasia tunnetaan rannoistaan ja sademetsistään mutta myös monista viime vuosikymmenien vakavimmista konflikteista. Usein unohtuu, että tämä Intian ja Kiinan väliin jäävä alue on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan lähes Euroopan kokoinen, ja sen taloudellinen ja kulttuurinen merkitys on alati vahvistumassa. Millaisia mahdollisuuksia maat tarjoavat esimerkiksi liiketoiminnalle ja kauppasuhteille?
Kaakkois-Aasia on ensimmäinen suomenkielinen alueen nykykehitystä esittelevä teos. Se piirtää kuvan monikulttuurisesta ja poliittisesti kirjavasta mutta myös dynaamisesta ja keskinäiseen yhteistyöhön pyrkivästä maailmankolkasta. Teoksessa perehdytään myös Suomen ja Kaakkois-Aasian välisen kaupan historiaan. Alueen taloudellista ja poliittista kehitystä käsitellään sekä liiketoiminnan että kansalaisjärjestöjen näkökulmasta. Onko mailla edellytyksiä edistää esimerkiksi ympäristönsuojelua ja vastuullista liiketoimintaa?
Teos on tärkeää luettavaa paitsi Kaakkois-Aasiasta kiinnostuneille ja alueen maiden kanssa työskenteleville myös kaikille matkailijoille ja uteliaille maailmankansalaisille.

Erja Kettunen, KTT, on Turun kauppakorkeakoulun talousmaantieteen dosentti erityisalanaan Itä- ja Kaakkois-Aasian talousintegraatio ja liiketoimintaympäristöt. Hän toimii erikoistutkijana CCR Tutkimuspalveluissa tutkimuskohteenaan kehittyvien talouksien nousevat kaupunkikeskukset.