Vuonna 1939 saksalaiset pidättivät Gustav Kleinmannin ja hänen vanhimman poikansa, 15-vuotiaan Fritzin. Heidät vietiin ensimmäisten joukossa Buchenwaldin keskitysleirille Saksaan. Sieltä alkoi heidän kammottava ja samalla koskettava ja tärkeä tarinansa, jota on vaikea edes kuvitella.

Gustav päätettiin siirtää Auschwitziin, jonka he kumpikin tiesivät merkitsevän varmaa kuolemaa. Fritz joutui vaikean valinnan eteen ja lopulta lähti isänsä rinnalla kohti Auschwitzin kuolemanleiriä.

Kirja on tarpeellinen muistutus paitsi ihmiskunnan karmeimmista teoista myös perheen ja ihmismielen voimasta. Herkästi ja taidokkaasti kirjoitettu teos perustuu Kleinmannin salaa pitämään päiväkirjaan.

Walesilaissyntyinen Jeremy Dronfield on kirjailija, historioitsija ja entinen arkeologi. Väiteltyään tohtoriksi Cambridgesta hän ryhtyi romaanikirjailijaksi. Dronfieldin esikoisromaani oli John Creasey Memorial –palkintoehdokkaana parhaana esikoisdekkarina. Lisäksi Dronfield on kirjoittanut tietokirjoja ja elämäkertoja.