Mutsi on ei ihan pieni, jos ei aivan isokaan koira, jolle tapahtuu joka päivä uutta ja ihmeellistä. Maailma kun on Mutsista kiinnostava ja kerrassaan jännittävä paikka. Täällä riittää seikkailtavaa ja vastaan voi tulla vaikka mitä.

Siksi ei ole yhtään kummallista, että Mutsi tekee keikkaa bändin solistina, joutuu merirosvojen kaappaamaksi ja ratkaisee kadonneen professorin tapauksen. Toki Mutsi käy ystävänsä Jäniksen kanssa omatekoisella raketilla myös avaruudessa - siellä asustelee ainakin yksi chiliä kavahtava ilkimys ja monta kurnuttavaa pituushyppääjää.

Jukka Itkosen Koira nimeltä Mutsi on riemukas ja vastustamaton seikkailukertomus, joka on yllätyksiä täynnä. Humaani teos puhuu kauniisti välittämisestä, ystävyydestä ja erilaisuuden kohtaamisesta sekä tietenkin mielikuvituksen mahtavasta voimasta. Virpi Pennan letkeä kuvitus on omiaan siivittämään mainion ja viisaan Mutsi-koiran seikkailuja.

Jukka Itkonen on rakastettu kirjailija, jolla on laaja ja monipuolinen tuotanto. Hänen leikittelevät ja elämäniloiset tekstinsä ovat monenikäisten suosikkeja. Virpi Penna on lahtelainen kuvittaja ja graafikko. Hän on kuvittanut lukuisia suomalaisia lastenkirjoja.