Uusi pianonsoiton alkeisoppikirja on kirjoitettu sadun muotoon ja se on tarkoitettu alle kouluikäisille ja pienille koululaisille. Kirjan Klaavi Kettu asuu musiikkimaassa, jonka metsissä se tutustuu erilaisiin pianonsoiton elementteihin.

Yhdessä ystäviensä kanssa Klaavi ihmettelee kirjaimia ja oppii, että jokaisella koskettimella on oma nimi. Se löytää metsästä gepardin, jonka oma nuottiavain avaa korkeat sävelet nuottiviivastolla ja tapaa faaraon, jonka avaimella pääsee nuottitalon kellareihin samalla tavoin kuin pyramidin holveihin. Paljon muutakin mielenkiintoista Klaavi löytää ja oppii!

Kirjassa opetetaan nuottien lukemista järjestelmällisesti. Kirja etenee kirjaimilla soittamisesta perinteisen nuottikuvan käyttämiseen. Kuten lukemaan oppimisessa, myös nuotinluvun oppimisessa tarvitaan paljon toistoa. Tämän vuoksi kirjan lopussa on suuri määrä helppoja pieniä kappaleita, joita voi käyttää lisämateriaalina esimerkiksi uusiin säveliin tutustuttaessa, prima vista -harjoituksina ja kertaustehtävinä.

Kirja yhdistää kuulonvaraista soittamista, improvisointia ja nuottien opettelua kansansävelmien, lastenlaulujen ja Johanna Hasun säveltämien kappaleiden avulla. Kirjaan liittyy opettajan opas, jonka voit tilata tekijältä (johannahasu1@gmail.com).

Kirjan oppimateriaalia on kokeiltu 4–8-vuotiaiden musiikkiopiston oppilaiden kanssa. Materiaalia on käytetty myös opetettaessa lapsia, joilla on kielellisiä vaikeuksia.