Teresa viettää kesät isänsä synnyinkodissa Apuliassa eteläisen Italian hehkuvassa kuumuudessa. Eräänä kesänä hän tutustuu viereisellä maatilalla asuvaan kolmeen poikaan. Heidät on kasvatettu kuin veljekset, ja heidän intiimi ja tiivis siteensä vaikuttaa rikkumattomalta.

Kun Teresa ja kolmikon vahvatahtoinen Bern rakastuvat toisiinsa, tyynen pinnan alta paljastuu kaunainen ja kieroutunut ystävyys. Vuosien kuluessa jännitteet kasvavat, ja kun Bern ajautuu kauhistuttavaan tekoon, on paluu nuoruuteen ja kullanhehkuisiin kesäpäiviin oliivilehtojen katveessa mahdotonta.

Jopa taivas on meidän kertoo koskettavalla tavalla nuoruudesta, unelmista ja rakkaudesta – sekä niiden katoamisesta. Paolo Giordano on rakentanut lukuromaaniinsa upean miljöön, monitasoiset henkilöhahmot sekä juonen, joka pitää lukijan otteessaan loppuun saakka. Kaiken ytimessä on unohtumaton tarina oman merkityksen etsimisestä sekä rakkauden siteestä ihmisten välillä.

Paolo Giordano on kansainvälisesti tunnettu italialainen kirjailija ja teoreettisen fysiikan tohtori. Hän on tullut tunnetuksi muun muassa esikoisromaanistaan Alkulukujen yksinäisyys, joka oli kansainvälinen menestys ja josta tehtiin myös elokuva.