Keisarillisen Saksan armeijan sotilas Fritz Güth osallistui ensimmäiseen maailmansotaan luutnanttina ja joutui ns. Brusilovin hyökkäyksessä venäläisten vangiksi vaikeasti haavoittuneena ja pääsi 1918 "pakenemaan" Suomen kautta kotimaahansa.

Fritz Güthin muistelmissa lukija voi kohdata monta erilaista maailmaa: maailmansodan itärintaman, venäläisten sotilassairaaloiden ja vankileirien olot sekä loputtoman kotiinpaluun odotuksen. Güthiä kuljetettiin leiriltä leirille lukuisten kaupunkien kautta. Moskovassa hän kohtasi Venäjän vallankumoustaistelut.

Itärintaman olosuhteita sekä haavoittumista koskevat kuvaukset eivät jää kauaksi maailmansodan rintamatodellisuutta saksalaisnäkökulmasta oivallisesti kuvaavasta Ernst Jüngerin klassikosta "In Stahlgewittern” (1920). Sotavankeus ja erityisesti paluu punaisen Suomen kautta tuovat lisämielenkiintoa suomalaisille lukijoille.
Maailmansodan osapuolet olivat vuosina 1915–1918 vaihtaneet Punaisen ristin avulla Suomen kautta yli 63 000 sotainvalidia. Kuljetukset tapahtuivat sovitusti junilla vaihdon ollessa Tornion–Haaparannan kohdalla. Vankienvaihto hiipui ja katkesi kuitenkin tammikuussa 1918. Helmikuussa Neuvosto-Venäjän ja Petrogradin sekavista oloista johtuen invalidivankeja pääsi kuitenkin lähtemään jonkin verran Suomeen, jossa tilanne oli sisällissodan myötä vähintäänkin yhtä sekava.
Güth matkasi muiden invalidivankien mukana nyt läpi punaisen Suomen. Sisällissodan sekasortoisissa oloissa väkivallan uhka oli alituinen, mutta hetkittäin löytyi rauhan keitaita. Turussa sotavangit saivat ystävällisen vastaanoton ja yltäkylläisesti syödäkseen, vaikka kaupungissa nähtiin myös nälkää. He tapasivat johtavia punaisia. Fritz vieraili mm. Borgien kotona ja tapasi ”Turun diktaattorin” William Lundbergin saaden häneltä matkustusluvat. Myös romantiikka astui nuoren Fritzin elämään johtaen sittemmin avioliittoon.

Tampereella ja Porissa olot olivat tukalampia, kuljetusten saapuminen epävarmaa ja punaisten asenteet saksalaisia kohtaan muuttumassa Saksan lähdettyä tukemaan Suomen valkoisia. Lopulta Güth kumppaneineen joutui vaaralliselle pakoretkelle jääteitse Ahvenanmaalle. Güthin tarkkasanaisuus ja yksityiskohtainen havainnointitapa luovat ajankuvan, jonka vuoksi tämä 12 vuotta tapahtuneen jälkeen kirjoitettu muistelmateos luo lisävaloa sadan vuoden takaisiin tapahtumiin sekä olosuhteisiin, joihin sotavangit joutuivat Venäjällä.