Ihmisellä on syvä toive tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin hän on, hyvine ja pahoine puolineen. Psykoanalyytikkona kirjoittaja on kohdannut tämän tarpeen. Terapia ja analyysi auttavat totuudelliseen suhteeseen oman itsensä kanssa, mutta kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta.

Itseapukirjat ovat paljon esillä, mutta niiden apu ei riitä, jos ihminen ei koe olevansa hyväksytty myös toisten silmissä. Voisiko rippi olla mahdollisuus, joka on tarjolla kaikille varakkuudesta riippumatta? Tarvitsemme toisen ihmisen rinnallemme tutkiessamme todellisia vaikuttimiamme ja löytääksemme sisäisen tasapainon tunteaksemme olevamme hyväksyttyjä, vaikka kokisimme tehneemme vääriä ratkaisuja elämässä.

Kirjoittaja on haastatellut kokeneita sielunhoitajia. Hän käsittelee rippiä myös psykologisen kirjallisuuden ja oman terapiatyönsä pohjalta. Ripissä on paljon terapeuttisia aineksia, kuten vaitiolovelvollisuus, keskittynyt läsnäolo ja ihmisen kokemusten jakaminen. Siitä voi todellakin löytyä apu, kun sielua särkee.