Tragikoominen tarina hajoamassa olevan perheen matkasta maan ääreen ja avioliiton kipukohtiin.



Perheen isän Jounin äiti kuolee Ivalon terveyskeskuksessa, ja perheen äiti, Laura, lupautuu ajamaan heidät Helsingistä pohjoiseen, vaikka kumpikaan ei suin surminkaan kaipaa toistensa seuraa. Mutta kun mukaan on otettava myös heidän kahdeksanvuotias poikansa Martin, äidin ja isän on koetettava käyttäytyä edes jotenkuten säällisesti, vaikka vaikeaa se on. Onneksi Martinin paras mielikuvitusystävä, autobotti Optimus Prime, on aina hänen puolellaan.



Tarinaa kertoo myyttinen, ”kaikkitietävä” Ei-Kai, joka ilmestyy perheen tielle auttamaan, kun se matkallaan ajautuu tuon tuostakin umpikujaan. Eikä tässä kaikki, myös David Bowien haamulla on osansa tarinassa.



Automatka vie lopulta Jäämeren rannalle saakka, ja sen aikana valottuvat Jounin ja Lauran suhteen eri vaiheet.



Kuten jo Siina Tiuraniemen esikoisromaani Kukkia Birgitalle osoitti, hänellä on harvinainen kyky kuljettaa tragiikkaa ja äkkiväärää huumoria rinta rinnan ja ajoittaa järisyttävä yllätys erehtymättömällä vaistolla. Vakavista ja raastavistakin asioista kirjoittaessaan hän onnistuu olemaan lämmin, empaattinen ja hauska. Lukija ei koe ahdistusta, vaan myötätuntoa ja ymmärrystä henkilöhahmoja kohtaan.



Tiuraniemen esikoisromaani Kukkia Birgitalle on ilmestynyt myös Saksassa ja saanut kiittävät arvostelut niin suomalaisissa kuin saksalaisissakin medioissa:



FM Siina Tiuraniemi (s. 1979) on alun perin kajaanilainen, sittemmin helsinkiläistynyt optimisti ja kirjastonhoitaja. Hän harrastaa lukemista, kävelyä ja lukupiirejä. Erityisesti hän pitää perheestään, ihmisistä, kahvista ja nauramisesta. Häneltä on aiemmin ilmestynyt romaani Kukkia Birgitalle, joka on ilmestynyt myös saksaksi nimellä Frischluftvergiftung bei minus 20 Grad (dtv, 2018).