Sisäinen Pirjo kritisoi, Tyyne neuvoo ottamaan rennosti. Kumpaa kannattaa kuunnella? Sanna Fäldtin, Sanna Salovuoren ja Noora Heiskasen humoristinen tietokirja tutustuttaa sinut ääniin päässäsi.

Etenkin naiset kohtaavat arjessaan jatkuvasti valintatilanteita, joissa pitää valita joko muiden tarpeiden ja mielipiteiden noudattamisen tai oman hyvinvoinnin välillä. Jokaisen naisen sisällä asuu ainakin pieni Pirjo, sisäinen kriitikko, joka ruoskii kantajaansa aina vain parempiin suorituksiin. Sisäinen Tyyne taas neuvoo ottamaan aikaa itselle. Tämä kirja kertoo käytännön tilanteiden ja huumorin avulla, miten Pirjon ja Tyynen näkemysten suhteen kannattaisi menetellä.

Kirjaan on kerätty lukuisten naisten oikeita arjen tilanteita, joissa kysymys on ollut mm. omasta palautumisesta, itselle asetetuista vaatimuksista, suhteesta omaan kehoon ja ruokaan, parisuhteesta tai lasten kasvatuksesta. Hyvinvointivalmennukseen erikoistuneet kirjoittajat kertovat tieteeseen ja tutkimuksiin perustuvat näkemyksensä siitä, mistä tilanteessa on loppuen lopuksi kyse ja kuinka siihen voisi suhtautua uudella tavalla.