Kaikki paikalliset tuntevat vanhan Pandora-talon. Legendan mukaan siellä ensimmäistä kertaa vierailevat kohtaavat ensirakkautensa. Kolmetoistavuotiaan Alexin mielessä on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin rakkaus, kun hän saapuu Kyprokselle kesällä 2006. Hän kerää rohkeutta esittääkseen Helena-äidilleen suuren kysymyksen.

Helena järjestelee Pandoraa kuntoon tuleville kesävierailleen. Talo puutarhoineen herättää ihania muistoja, mutta pittoreski idylli kätkee myös salaisuuksia. Kun Helenan ensirakkaus vuosien takaa ilmestyy paikalle, hän ei voi enää ohittaa kysymyksiä menneisyydestään. Pandoran lipas on avattava, vaikka se tuhoaisi hänen perheensä.

Oliivipuu on kertomus perheestä, ystävistä ja rakastetuista, paahteisista päivistä ja vanhan oliivipuun varjoissa viihtyvistä salaisuuksista. Lucinda Riley avaa hurmaavalla tavalla näkymän mieheksi kasvavan pojan sydämeen. Se on puhdasta kultaa.